24.9.2016

Apple Watch Series 2 – kuinka siirtyä edellisestä?



Applen uusi iPhone ei tänä vuonna innostanut, mutta päivitetty kello tuli hankittua. Se saapuikin mystisen ruusukullan värisenä. Jännä miten yksi väri voi näyttää, niin eriväriseltä eri valaistuksissa. Välillä kello on todella pinkki ja toisinaan taas enemmän valkoisen suuntaan. No nyt kello ainakin sopii varsin hyvin frisbeegolfkierroskaveriksi, kun kiekkovalikoima on pääsääntöisesti pinkkiä ja punaista.

Aikaisempaan malliin nähden eroja on hyvin vaikea havaita. 38mm Series 2 on saman kokoiseen ensimmäiseen versioon verrattuna muutaman millin kookkaampi. Akunhan tulisi olla isompi ja sisälle on ahdettu myös GPS-siru, joten lisätila on varmasti tullut tarpeeseen. Lisäksi kellon pohjassa olevat sensorit ovat hieman muuttaneet ulkomuotoaan. Toiselle laidalle on myös ilmestynyt yksi pieni lisäreikä kenties uuden vedenpoistavan kaiutinjärjestelmän vuoksi. Vanha malli painaa keittiövaa’alla mitattuna 54 grammaa ja uusi 57 grammaa. Painoero ei siis ole suuri, mutta kyllä sen kädellä punnitsemallakin huomasi.

Olen tuunannut Apple Watchia mieleisekseni ja kääntänyt kätisyydet esimerkiksi päälailleen. Mietinkin, että saako kaikkia vanhan kellon asetuksia siirrettyä suoraa uuteen, jotta ei tarvitsisi käydä taas kaikkea läpi.

Apple on ottanut siirtymän huomioon. Apple Watch nimittäin varmuuskopioi itseään siihen yhdistettyyn puhelimeen ja puhelin puolestaan iCloudiin, jonka mukana siirtyy kopio myös kellosta. Tietojen menettäminen on siis hyvin epätodennäköistä. Uuteen kelloon siirtyminen aloitetaan poistamalla paritus vanhasta kellosta.

iPhonen Watch ohjelmasta valitaan vanha kello ja i-merkistä löytyy vaihtoehto Poista Apple Watch –laitepari. Parituksen poistaminen varmuuskopio vanhan kellon iPhoneen ja tyhjentää vanhan kellon tehdas-asetuksille. Samalla lähtee pois Etsi kello –toiminnon pois käytöstä. Näin vanha kello on heti valmis luovutettavaksi mahdollisesti seuraavalle uudelle omistajalleen.

Kun laiteparin poisto on valmis, voidaan uuteen laitteeseen kytkeä virta ja aloittaa laiteparin muodostus iPhonen kanssa. Jälleen iPhonen Watch ohjelmasta löytyy heti vaihtoehto muodostaa laitepari. Uudesta Apple Watchista käynnistymisen jälkeen valitaan kielet ja ohjattu laiteparin muodostaminen alkaa heti. Kohdista puhelimen näytöllä oleva tunnistusruutu kellon tunnistuskuvaan ja laitepari muodostuu. Jos laiteparin muodostuminen ei tunnu onnistuvan, niin yritä vähän pimeämpää huoneen nurkkaa tai vastaavaa. Kellon näytön täytyy erottua hyvin selkeästi puhelimen kameraan ja pidä heti paikallasi puhelinta. Kellon animaation täytyy antaa pyörähtää hetken, jotta laitepari muodostuu.

Seuraavaksi puhelin kysyykin palautetaanko varmuuskopio. Varmuuskopion palauttaminen uuteen kelloon toi takaisin kaikki vanhat asetukset, ja kello oli heti käyttövalmis. Mitään tuunauksia ei tarvinnut tehdä, vaan kello oli asetuksia ja ulkoasua myöten kuten ennenkin. Kellon pääsykoodi täytyi luoda uudelleen, mutta muuten kaikki oli valmiiksi tarjottimella.

Laiteparin purkaminen kestää jokusen minuutin.

Uuden laiteparin muodostus alkaa Watch ohjelmasta
vanhan laiteparin poiston jälkeen.

Varmuuskopion palauttaminen on erittäin helppo
tapa siirtyä vanhasta kellosta uuteen.

Listalla näkyy kellojen varmuuskopiot,
jos samaan laitteeseen on yhdistetty useampi kello.

Vanha tyhjentää ja uusi palauttaa.


Vasemmalla Apple Watch Series 2, 38 mm,
ruusukullan värinen alumiinikuori ja hietaroosa urheiluranneke.
Oikealla Apple Watch Sport, 38 mm, kullanvärinen aluminikuori ja
antiikinvalkoinen Sport-ranneke.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti