10.9.2015

Apple Special Event 2015

Alkutunnelmat illan Applen lehdistötilaisuuden suhteen olivat aika vaisut. Odotin ainoastaan päivityksiä olemassa oleviin laitteisiin, joten lähtökohdat eivät olleet hääppöiset. Odotinkin kovasti esimerkiksi uusia Macbook Pro -malleja, koska uusi kannettava olisi tarkoitus hankkia tai tietoa Apple Watchin markkinoiden laajentumisesta.

Tiivistettynä varsinaista isoa pommia ei omaan päähän Applen illan tapahtuma tarjonnut. Illan anti oli lisää värejä ja ranneke vaihtoehtoja Apple Watchiin uuden käyttöjärjestelmäversion kanssa, mutta kyseinen laite ei ole vielä täällä edes myynnissä. Sen uutuudet menivätkin vähän ohi, koska ei niihin pääse täälläpäin maapalloa vielä käsiksi. Uusi iso 12,9 tuuman iPad Pro säväytti ominaisuuksillaan lähinnä kolmansien osapuolien esitysten muodossa. Uusi Apple TV oli ehkä mielenkiintoisin uudistus, koska Apple TV on pysynyt varsin pitkään täysin muuttumattomana. Viimeiseksi Apple toi esiin uudet iPhone mallit, jotka olivat odotetun laiset.



Isompi iPad ammattikäyttöön


Uusi iPad ei ole minulle tarkoitettu, enkä sitä tule todellakaan hankkimaan. Laite on käytännössä kannettavan kokoluokassa, mutta iOS –käyttöjärjestelmällä, joten en täysin ymmärrä sen käyttötarkoitusta. Todennäköisesti laite onkin erityisesti ammattimaiseen käyttöön tarkoitettu suunnittelu- ja esittelytyökalu, jota tukee myös esimerkiksi Microsoftin ja Adoben esiintyminen Applen illan tilaisuudessa. Molemmat olivat esittelemässä omia sovelluksiaan uuden iPadin hyödyntämillä ominaisuuksilla.

Lähde
Uusi iPad tuo mukanaan myös mahdollisuuden käyttää muilla valmistajilla jo pitkään käytössä ollutta kynää. Aikanaan Steve Jobs näytti lehdistötilaisuudessa oheisen kuvan, jossa parjataan kynää. Nyt Apple kääntää kelkkansa ja tuo peräti 100 euron arvoisen kynän markkinoille. iPadin käyttämiseen kynä ei ole millään lailla tarpeellinen, ellet sitten oikeasti tee tarkkaa suunnittelutyötä tai käytä tablettia piirtotyökaluna. Silloin kynä on varmasti todella tervetullut mikä taas siirtää iPad Pro:n käyttötarkoitusta nimensä mukaisesti ammatilliseen käyttöön.

Samoin taittuva näppäimistö ei ole mitenkään uusi asia. Muilta valmistajilta vastaavaa on nähty jo pitkään ja uusi iPad onkin kuin kopio Microsoftin Surface tabletista. Onko se sitten todella hintansa arvoinen jää nähtäväksi. Alla oleva kuva kuitenkin tiivisti erään taitelijan ajatuksia varsin hienosti samalla kun hän katsoi kristallipalloonsa muutama vuosi sitten.

Lähde

Lisätietoja.


Pelikoneille haastaja Apple TV:stä


Seuraavaksi esittelyn sai uudistettu Apple TV. Omassa taloudessa Apple TV on ollut lähinnä kuvan siirtämistä varten television ruudulle Mac-koneesta tai puhelimesta. Ennen PS4:sta Apple TV:n kautta tuli käytettyä myös paljon Netflixiä. Uusi Apple TV tuo mukanaan sovellukset, jotka varmasti tulevat muuttamaan Apple TV:n houkuttelevaksi vaihtoehdoksi olohuoneen elektroniikkahyllyyn, eikä vähiten pelien takia. Nintendon Wii konsoli oli iso menestys vaikka hieman vakavamielisemmät pelaajat eivät siitä innostuneetkaan. Apple TV saattaa hyvinkin iskeä tarkoituksella nimenomaan tähän markkinarakoon tuoden olohuoneeseen edullisen laitteen, jolle tulee samaan jatkossa varmasti myös edullisia pelejä. Kaukosäädin toimii perus ohjaimena ja vaikka Apple ei varsinaisesti julkaissut ohjaimia pelaamista varten, niin esimerkiksi SteelSeries on julkaissut kuvia tulevista Apple TV peliohjaimistaan. Apple TV:n olohuoneen valloitusta jään odottamaan mielenkiinnolla.




iPhone päivitys


Apple ei poikennut tutusta linjastaan ja virallisesti uudet iPhone 6S ja 6S Plus ovat nyt totta. Ominaisuuksien puolesta huhut olivat pitäneet pääosin paikkansa ja esittelyssä nähtiinkin niin Force Touch -nimestä virallisen kutsumanimen 3D Touchiin saanut painalluksen tunnistus, kuin 12 megapikselin kamerakin, jolla voi jatkossa ottaa 4K-videokuvaa (30 fps). 3D touch oli kieltämättä mielenkiintoinen lisä puhelimen käytettävyyteen ja sen mahdollistaviin pikatoimintoihin. Mikään ei kuitenkaan ollut niin mullistavaa, että tavallisen puhelimenkäyttäjän kannattaisi välttämättä vaivautua nimenomaan uuden kosketustavan takia puhelinta hankkimaan.

Yhdistettynä kuitenkin muihin uutuuksiin, kestävämpiin materiaaleihin, paranneltu sormenjälkilukija (josta en tosin iPhone 6:n kanssa ole löytänyt mitään valittamista), tehokkaampi suorituskyky, uusi kamera ja Live Photo ominaisuus herättivät kyllä teknologianörtin mielenkiinnon uutta mallia kohtaan. Kaikki uudistukset ovat pieniä parannuksia, mutta teknisesti toteutettuna varmaan aikamoisia ponnistuksia Applelta. Live Photo saattaa hyvinkin olla tulevaisuuden juttu mitä muut pian tekevät perässä. Miltähän kuva näyttää laitteella, joka ei kyseistä ominaisuutta tue? Kenties maailma ja sosiaalinen media ovat pian täynnä hieman liikkuvaa kuvaa, kuten Harry Potter –elokuvien sanomalehdet konsanaan?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti