28.12.2015

Älä häiritse – kuunsirppi hiljentää luurin?


Oletko joskus ihmetellyt miksi puhelin on ollut koko päivän hiljaa ja kenties samalla outo kuunsirppi-kuva on ilmestynyt iPhonen ikoniriville?

Puhelimessasi on päällä Älä häiritse –toiminto. Toiminnon voi saada epähuomiossa päälle vaikkapa puhelimen näytön alaosasta vedettävällä Ohjauskeskuksella. Ylärivin puolikuusta toiminnon saa helposti päälle tai pois päältä. Toiminnon asetuksia puolestaan pääsee tutkimaan Asetukset >> Älä häiritse –valikon kautta.

Täältä ominaisuus on mahdollista kytkeä päälle tai pois, mutta valittavan on myös muita asetuksia toiminnon hyödyntämiseen.

  • "Ajoitettu" määrittää ajan, jolloin Älä häiritse –ominaisuus on käytössä esimerkiksi yöaikaan.
  • "Salli puhelut" puolestaan määrittää ryhmät joilta puhelut sallitaan myös toiminnon ollessa päällä. Esimerkiksi vain yhteystietojen suosikit-luettelon henkilöiden yhteydenottojen voidaan antaa tulla läpi toiminnosta huolimatta.
  • "Toistuvat puhelut" mahdollistaa puhelun läpi tulemisen, jos sama soittaja soittaa kolmen minuutin sisällä uudelleen aikaisemmasta soitosta.
  • "Mykistys" puolestaan antaa mahdollisuuden ominaisuuden käyttämiseen vain puhelimen ollessa lukittuna tai aina.


11.12.2015

iOS ja Apple Watch: Tallenna ruutukaappaus


iOS:llä eli esimerkiksi iPhonella ruutukaappauksen voi ottaa kätevästi painamalla Koti- ja virtanappia samaan aikaan. Sama taktiikka toimii myös Apple Watchin kanssa:

Paina Suosikit-nappia sekä Kruunun-nappia, niin ruutukaappaus kellosta tallentuu puhelimen Kuvat-sovellukseen Näyttökuvat-kansioon.



9.12.2015

Applen päivityksiä joulukuussa


Apple on julkaissut eilen käyttöjärjestelmäpäivityksiä. Omat päivitykset ovat tulleet iOS:lle, OS X:lle, watchOS:lle sekä eri ohjelmistoille. Pääsääntöisesti uusia ominaisuuksia ei ole tällä kertaa luvassa, vaan päivitykset paikkaavat haavoittuvuuksia sekä parantavat suorituskykyä ja vakautta.

iPhone 6S:n ja Apple Watchin kanssa ei ole ollut ongelmia uusien käyttöjärjestelmäversioiden kanssa.

Lisätietoja: https://support.apple.com/en-us/HT201222

24.11.2015

iOS9: Muunna valuuttaa helposti


Jos mietit joskus perus valuuttakurssien kääntämistä, niin kokeile iOS:n Spotlight -hakua. Yksinkertaisesti kirjoita hakukenttään haluttu summa ja perään valuuttasymboli. Valittu valuttaa muunnetaan euroiksi ja puolestaan eurosymbolilla summa Yhdysvaltain dollareiksi.

Jos valuutta symbolia ei löydy nopeasti, niin toimivat myös valuuttojen lyhenteet. Esim. 120SEK haku palauttaa Ruotsin kruunut euroina.

Eurojen muuttamiseen muuhun valuuttaan toimii varmaan edelleen parhaiten Google. Hakukenttään 120SEK to EUR palauttaa nopeasti sen hetken valuuttakurssin.

8.11.2015

Apple Watch – tulevaisuuden paluu menneisyyteen



Applen kellon tuleminen kesti varsin pitkään, sillä esimerkiksi kilpailija Samsung on esitellyt useita kellomalleja jo parin viime vuoden aikana. Ranteessa pidettäviä kelloja ja aktiivisuusrannekkeita on ollut myös muilta valmistajilta, joten varsinaisesti uudesta asiasta Apple Watchin suhteen ei voi puhua.

Apple Watch on kuitenkin Applen ensimmäinen askel kohti puettavaa teknologiaa. Tuskin kukaan vielä täysin tietää tai osaa visioida, mihin kaikkeen tätä teknologiaa tai edes ranteeseen laitettavaa kelloa pystyy tulevaisuudessa käyttämään. Mitä sillä sitten oikeastaan tekee juuri nyt tai mihin sitä tarvitaan? Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta älykelloista, joten blogin tekstit Apple Watchiin liittyen pohjautuvat vain ja ainoastaan Applen tuotteiden tuomaan yhteiseen käyttökokemukseen. Vertailupohjaa muihin tuotteisiin ei ole, enkä lähde vertailemaan millään tavalla onko Apple Watch parempi kuin jokin toinen laite. Keskityn täysin niihin seikkoihin, jotka olen itse kohdannut hyödylliseksi kellon ranteeseen ilmestymisen jälkeen.

Se oikea?


Sopivan kellon valinta on heti ensimmäinen ongelma varsin mukavasta määrästä eri yhdistelmiä. Malleja, värejä ja rannekkeita on useita erilaisia ja kokojakin muutama eri kappale. Itselleni valikoitui testien jälkeen 38 mm Apple Watch Sport kultavärillä. 42 mm perusranneketta en saanut kapeaan ranteeseeni tarpeeksi kireälle, joten pienempi vaihtoehto S/M-rannekkeen kanssa oli juuri sopiva (mukana myös M/L-ranneke). Lisäksi ranteeseen haluan ainakin toistaiseksi mahdollisimman siron laitteen, koska en ole tottunut kantamaan edes sormuksia saatikka minkäänlaista kelloa tai ranneketta. Väri puolestaan pohjautuu täysin puhelimeen, koska halusin kellon täsmäävään puhelimen väritykseen. 



Oli valinta mikä tahansa, niin kannattaa ensin käydä kokeilemassa laitteita jossain liikkeessä. Eri ranneke vaihtoehdot on myös hyvä käydä läpi, sillä normaali sport ranneke ei välttämättä ole kaikille kovinkaan mieluisa. Itse saan sen sopivaan kireyteen valmiiksi olevien reikien avulla, mutta esimerkiksi magneetilla kiinnitettävän metalliverkkorannekkeen saa juuri haluamalleen kireydelle helposti. Sitä saattaakin joutua jotain kautta kokeilemaan enemmän, jossain vaiheessa. Valinta Watchin ja Watch sportin välillä on puolestaan kiinni täysin siitä mitä haluaa. Watchit ovat kalliimpia, mutta valmistettu kestävämmästä materiaalista ja ruostumattomasta teräksestä. Sport kello puolestaan on alumiinia, joten se on jo itsessään 38 mm versiossa 15 grammaa kevyempi Watchiin nähden. Oli valinta sitten mikä tahansa, niin kokeile ja vertaile fyysisiä tuotteita ennen ostopäätöstä.

Tahdotko sinä iPhone, ottaa tämän Watchin…


Watch-ohjelma iPhonessa
Apple Watch on täysin riippuvainen iPhone-puhelimesta, ainakin tässä ensimmäisessä versiossa. Yksin sitä ei juuri muuhun voi käyttää, kuin kellotaulun näyttämiseen. Ohjelmistokehittäjien pääsy itse laitteeseen alkaa tosin mahdollistamaan esimerkiksi juoksusovellusten käyttämisen ilman iPhonea, mutta kovin tarkkoja tuloksia ilman omaa GPS-sirua on turha odottaa.

Apple Watch paritetaan Bluetooth-yhteydellä puhelimen kanssa iPhonessa olevalla Watch-sovelluksella. Käyttöönotto oli varsin helppoa ja ohjelmat opastavat kokoajan käyttöönotossa. Samalla kelloon siirtyi kasa sovelluksia, kun asetuksista laitettiin käyttöönoton yhteydessä päälle asetus, joka asentaa automaattisesti kelloon puhelimessa olevien ohjelmien Apple Watch –versiot.

Vaikka Apple Watchista on saatavina pienempää ja hieman isompaa mallia, niin näyttö on suhteellisen pieni isommallakin versiolla. Se onkin tarkoitettu nopeisiin ja yksinkertaisiin toimenpiteisiin, joten puhelimen asetusten kokonaisvaltaisempi säätäminen on siirretty puhelimen Watch-sovelluksen tehtäväksi. Watch-sovelluksesta pääsee näkemään kellon tietoja, muuttamaan asetuksia ja ilmoituksia sekä ylipäätään kontrolloimaan kaikkea mitä kello tekee. Paljon miellyttävämpää säätää kelloa puhelimesta, kuin sen pieneltä näytöltä käydä kaikki asetukset ja vaihtoehdot läpi.

Se on oikeasti kello


Apple Watch -ohjelmat
kellon näytöllä
Tekniikastaan huolimatta Apple Watch on yllättävää kyllä, kello. Watchin ollessa ranteessa, kättä nostamalla näyttö aktivoituu ja kellotaulu tulee näkyviin. Ajan voi siis tarkistaa nopealla vilkaisulla ilman, että täytyy painaa fyysisesti näyttöä tai nappeja. Näyttö on valitun ajan näkyvissä tai sammuu heti, kun käden laskee pois kellon katsomisasennosta. Täydellisesti tunnistus ei aina toki toimi, mutta tarvittaessa kellon saa aktivoitua näyttöä koskettamalla.

Fyysisiä nappeja kellossa on kaksi. Toinen niistä on varattu pikayhteystietoja varten ja toinen on toimintanappi kellon kruunuksi kutsutussa rullassa. Rullan avulla kellon valikoissa voidaan liikkua ilman, että sormi on näytön tiellä. Kaikki toiminnot toki onnistuvat myös koskettamalla ja kruunun nappi toimiikin lähinnä iPhonen Koti-napin tapaan paluutoimintona.

Nykyinen kellotauluni
Kellotaulu on myös paljon enemmän kuin kellotaulu, josta näkee viisarit ja päivämäärän. Kellotauluja on valmiiksi useita erilaisia ja taulut ovat täynnä erikokoisia osia, jotka voidaan säätää näyttämään haluttua toimintoa. Toimintoihin voidaan valita esimerkiksi ajanottoa, ajastus, akun varaus, aktiivisuusringit, auringonnousu/lasku –ajat, herätys, kalenteri, kuun vaiheet, maailmankello iPhonen kellotaulujen mukaan, päivämäärä, pörssi tai sää. Omassa kellotaulussa on perus numerokellotaulu, keskellä päivämäärä, oikealla ylhäällä lämpötila, vasemmalla aktiivisuus ja alhaalla keskellä kalenteri. Nämä kohdat toimivat samalla pikalinkkinä itse ohjelmaan, joten koskettamalla pääsee nopeasti hakemaan lisätietoja esimerkiksi kalenterista tai seuraavien tuntien sääennusteen.



Apple Watchin valmiita kellotauluvaihtoehtoja.
Oikealla yllä iPhonella otettu kuva auringonlaskusta,
joka on siirtynyt kellon näytön taustakuvaksi.


Aikaisemmin katsoin kelloa aina puhelimesta ja rannekello oli enemmänkin harvinaisuus. ”Odota katson” –lausahdus oli varsin yleisesti kuultu toteamus ennen käden kaivautumista taskun syövereihin nappaamaan puhelinta. Nyt aika on helppo tarkistaa vain rannetta nostamalla. Paluu menneisyyteen, eli kellon päätymiseen takaisin ranteeseen on todella tapahtunut. Muistan viimeksi käyttäneeni rannekelloa joskus peruskoulun ylemmillä luokilla aikana, jolloin puhelimet vasta tekivät tuloaan.

Ilmoitukset ranteeseen



Ilmoitukset-asetukset iPhonessa
Helpon ajannäyttämisen lisäksi käyttökelpoisin ominaisuus kaikkien älykellojen suhteen on ehdottomasti ilmoitusten vastaanottaminen puhelimesta ranteeseen. Kello antaa pienen äänimerkin tai värähtää ranteessa asetuksista riippuen, kun puhelimeen tulee vaikkapa viesti tai sähköposti. Kaikki ilmoitukset mitä puhelin pystyy näyttämään, voidaan ohjata näin halutessaan myös kelloon. Heti värähdyksen jälkeen kellon vilkaisu näyttää hyvin nopeasti ilmoituksen lähettäneen ohjelman ja sen jälkeen esikatselun ilmoituksesta. Ilmoitusta koskettamalla esimerkiksi viestin voi avata ja ennalta määrättyjen tekstien perusteella siihen voi myös vastata, lähettää hymiön tai Sirin ollessa päällä vastata puhetta käyttämällä. Puhutun vastauksen voi lähettää ääniviestinä tai tulkattuna tekstinä. Puheentunnistus ymmärtää hyvin myös suomea, joten nopean vastauksen luominen kellon avulla onnistuu varsin helposti. Viestin lukeminen ei rajoitu pelkästään tekstiin, vaan mukana olevat kuvat näkyvät ja ovat katsottavissa kellon kautta, kuin ne olisi osa viestiä puhelimessa.

Sähköpostin ilmoitus.
Ilmoituksia tulee monesta lähteestä ja kannattaakin käydä tarkkaan läpi, mistä kaikista ohjelmista haluaa ilmoituksen kelloon. Jatkuva ranteen värähtely vie helposti merkityksen ja pikkuhiljaa alkaa jättää huomiotta kellon värähtelyt. Varsinkin jos kello on hiemankin löysemmällä ranteessa, niin yksittäinen pieni värähdys ilman äänimerkkiä voi jäädä havaitsematta. Ranteeseen kannattaakin siirtää oikeasti ne ilmoitukset, joihin haluaa reagoida heti. Instagramin tykkäykset ehtii varmasti katsoa puhelimestakin myöhemmin.

Sähköpostiin reagointi
vaihtoehdot
Äänetön-tila on varsin kätevä ja kellon avulla voikin vastaanottaa ilmoituksia yksityisesti ilman että muut ympärillä olevat eivät häiriinny jatkuvasti ääntelevästä puhelimesta. Kello vain värähtää ilmoituksen tullessa, eikä edes puhelin inahda millään tavalla. Puhelu taitaa olla ainoa, jolloin puhelin ja kello aktivoituvat yhtä aikaa. Kelloa voi käyttää puheluun vastaamiseen, vaikka kaiutin ei kovin kummoinen olekaan. Se kuitenkin ajaa hyvin asiansa esimerkiksi autolla ajaessa handsfree-laitteena. Puheluun vastaaminen onnistuu helposti ja puhelun aikana käden ollessa ratilla mikki ja kaiutin ovat aivan kasvojen edessä ilman ylimääräisiä johtoja.



Kannustava valmentaja


Apple Watchin mielenkiintoisin ominaisuus on kuitenkin sen kyky kannustaa liikkumaan. Aktiivisuus-ohjelma on ilmestynyt kellon myötä puhelimeen. Apple Watch kerää jatkuvasti tietoa kantajastaan, mittaa hetkittäin sykkeen ja yhdessä puhelimen tietojen kanssa luo visuaalisten rinkien avulla tuloksia päivän aikana tehdystä liikunnallisista suorituksista. Aktiivisuutta mitataan kolmessa eri kategoriassa.

  • Liikkuminen, eli punainen rinki, joka etenee aktiivisten kulutettujen kaloreiden mukaan. Perus kulutusta ei siis kerätä vaan liikkumisesta aiheutuneiden kaloreiden kulutus. Tavoite on itse säädettävissä.
  • Liikunta, eli vihreä rinki, joka laskee päivän aikaan normaalia rasittavampaa liikkumista minuuteissa, kuten reipasta kävelyä tai portaissa nousua. Tavoite määrä päivässä on 30 minuuttia, joka ainakin omalla kohdalla liikkuvassa työssä täyttyy jo työpäivän aikana lähes päivittäin.
  • Seisominen, eli sininen rinki, joka tarkastelee päivän kulumista tunnin jaksoissa. Jokaista tuntia kohden Applen mielestä olisi hyvä nousta seisomaan vähintään minuutiksi. Jos kuluneesta tunnista on tullut istuttua 50 minuuttia, niin Apple Watch lähettää ranteeseen hälytyksen. Olisi siis aika nousta seisomaan ja liikkumaan vähintään minuutin ajaksi. Tavoite vuorokautta kohti on 12 tuntia, jonka aikana ei ole istuttu paikallaan. Tavoiteen saavuttamisen jälkeen kello ei tosin enää lähetä muistutuksia seisomisesta, mikä sotii tavallaan paikallaan olemattomuuden ajatusta vastaan.

Aktiivisuus-ohjelma iPhonessa
Liikuntatavoitteiden täyttämiseksi Apple Watch antaa päivän mittaan raportteja, kannustaa hyvistä suorituksista sekä ehdottaa korjauksia hieman heikompiin hetkiin. Kellon käyttöönotossa voi asettaa oman kuntotason mukaan tavoitteet, mutta ehdottomia ne eivät ole. Viikon alussa Apple Watch tarkastelee edellistä viikkoa ja tuloksia kokonaisuutena ja muuttaa liikkumisen tavoitetta tulosten perusteella. Alussa kokeilin ensimmäisen viikon 700 kalorin tavoitteella, mutta se täyttyi vain parina päivänä viikossa, jolloin oli aktiivista harrastusta illalla. Apple Watch laski tavoitteen 350 kaloriin, joka on mahdollista ollut saavuttaa jo hieman kiireisemmän työpäivän pääteeksi. Muutamana iltana on tullut tosin ravattua kotona rappusia edestakaisin niiden viimeisten muutaman kymmenen kalorin saavuttamiseksi. Tavoite on nyt noussut noin 380 kaloriin, joka alkaa olemaan ilman reipasta kävelylenkkiä iltaisin jo haastava saavuttaa. Kenties ensiviikolla ulkoilulenkki on jo jokapäiväinen ”pakko”, sillä frisbeegolf kilpailuiden myötä viikon kertymä on varmaan aika hyvin tavoitteiden yli.

Aktiivisuusympyrät
Näiden lisäksi Apple Watch mittaa jatkuvasti askeleita ja kuljettua matkaa vuorokautta kohti, joiden seuraaminen eri aktiviteettien mukaan onkin varsin kiehtovaa. Apple Watch sisältää myös erillisen Harjoittelu-sovelluksen, johon voi asettaa itselle tavoitteen kaloreiden, kuluneen ajan tai kuljetun matkan mukaan. Vaihtoehtona on myös avoin, jolloin kello mittaa kaikkia näitä ja antaa lopuksi harjoituksesta raportin. Onkin varsin helppo uskoa tarinoita Apple Watchin kyvystä saada ihmiset liikkumaan, ja auttanut useampaa lisäämään päivittäistä aktiivisuuttaan tai jopa painonhallintaan. Ilman kelloa en varmasti olisi portaita juossut edestakaisin kertaakaan.

Kyllä se akku kestää – tarpeeksi


Moni epäili - itseni mukaan lukien - Apple Watchin akunkestoa. Kello tekee monia eri asioita, kun taas perinteisemmät aktiivisuusrannekkeet keskittyvät vain muutamaan ominaisuuteen. Tarvetta akulle siis on enemmän, eikä laiteeseen kokonsa puolesta saa mahtumaan kovinkaan isoa akkukapasiteettia. Voiko se siis kestää tarpeeksi?
Unitila
Kyllä voi. Akku kestää hyvin päivittäistä käyttöä vuorokauden verran, joka sisältää tunnin tai parin harjoituksen vuorokaudessa. Ilman erillistä harjoitusohjelmaa akku kestää noin puolitoista vuorokautta. Apple Watch ladataan joka ilta nukkumaan mentäessä erikseen sitä varten suunnitellulla latauskaapelilla. Kaapeli kiinnittyy magneetilla kellon takaosaan, jonka jälkeen sen voi jättää vaikka yöpöydälle. Apple Watch siirtyy Yöpöytä-tilaan, jos asetus on kytketty päälle. Tässä tilassa Apple Watch näyttää yöpöydällä ollessaan vaakasuunnassa kelloa ja näyttö kirkastuu hieman ennen asetettua herätysaikaa. Apple Watch ei pidä minkäänlaista ääntä, kun se on irrotettu ranteesta. Ilmoituksia ei näytetä, eikä sitä voi käyttää muuta kuin kellona ilman tunnusluvun syöttämistä. Apple Watch on varsin henkilökohtainen laite, koska lukitustila menee päälle heti, kun kello irrotetaan ranteesta. Tunnusluvun lisäksi kellon voi aamulla ranteeseen kytkemisen jälkeen avata myös puhelimella. Avaamalla puhelimen lukituksen avautuu myös ranteen kellon lukitus automaattisesti.

Päivän päätteeksi minulla on keskimäärin vielä 50 % akkua jäljellä tai esimerkiksi illan sisältäessä noin tunnin kävelyn 30 – 40 %. Se siis kestää aivan tarpeeksi hyvin vuorokauden ja nukkuessa kellon saa ladattua täyteen seuraavaa päivää varten. En kuitenkaan halua nukkua kello kädessä, joten yöllinen lataaminen sopii oikein hyvin.

Vaikka Apple Watch käyttää puhelimen kanssa Bluetooth-yhteyttä, niin olen huomannut sen myös säästävän puhelimen akkua. Puhelinta käytin aikaisemmin paitsi kellona, niin sen lähettämiä ilmoituksia, viestejä tai vaikkapa puheluita saattoi mennä joskus ohi. Puhelinta täytyikin siis aina välillä katsoa olenko jotain missannut. Tämä kuluttaa tietysti myös akkua. Aina kun näyttö kytketään päälle, niin kuluttaa se virtaa. Isomman puhelimen näyttö syö virtaa tehokkaammin, kuin pienen kellon näyttö. Yksi isoin akkua kuluttava tekijä on nimenomaan näytön päällä pitäminen. Apple Watchin kanssa iPhonen itse ei tarvitse käyttää omaa akkuvirtaansa näytön käynnistämiseen, kun ilmoitus vaikkapa sähköpostista saapuu. Se vain lähetetään kelloon joka ilmoittaa astiasta muutaman sekunnin ajan. Vaikka jatkuvasti aktiivinen Bluetooth yhteys toki vie virtaa, niin kokonaisuutena Apple Watchin käyttöönoton jälkeen puhelimen akku on riittänyt pidempään.

Uuden ajan alkusoitto?


Älypuhelimia pidetään nykyään itsestään selvyytenä. Lopulta nykyisen puhelinaikakauden alkusoitto tapahtui vain kahdeksan vuotta sitten, kun iPhone esiteltiin. Matka nykyiseen version on kuitenkin ollut tavallaan varsin pitkä. Eihän ensimmäinen iPhone ollut muuta, kuin puhelimella ja ohjelmilla varustettu musiikkisoitin. Tekstin kopiointi ja liittäminenkin tuli vasta paljon myöhemmin mahdolliseksi ja vasta toisen sukupolven iPhone kykeni 3G-yhteyksiin. Entäpäs kahden megapikselin kamera?

Samalla tavalla uskon vahvasti, että puettavan teknologian aikakausi on vasta alussa ja lapsen kengissä. Apple Watch tulee varmasti kehittymään ja muuttumaan itsenäiseksi laitteeksi. Suomen julkaisun aikoihin levitykseen laitettu kellon WatchOS 2.0 käyttöjärjestelmä oli ensi askel, mutta seuraavan fyysisen version tuloa voinee vain arvailla. Kannattaako kello sitten hankkia jo nyt? Mielestäni kannatti, eikä 400 euron hinta tunnu mitenkään pahalta laitteelta, joka yksinkertaistaa asioita niin paljon, jolla voi tutustua uuteen teknologian aikakauteen, joka on muutakin kuin vain kello. Vai onko vaikka yli 500 euron merkkikellon hankinta tai tuhansien eurojen käsilaukku, jotenkin hyväksyttävämpi hankinta? Joidenkin mielestä on ja omasta mielestä Apple Watch on paljon enemmän. Siitä on tullut osa arkea ja on jo nyt muuttanut tapojani tehdä asioita yksinkertaisemmin ja nopeammin.

Apple Watchin keskeisimpiä toimintoja tuli esiteltyä varsin pitkällä tekstillä, mutta jatkan blogissa pienempien toimintojen esittelyä erillisinä postauksissa. Kommentteja voi toki myös jättää, jos kellon suhteen on kysyttävää.

5.11.2015

iOS9: Video zoomaus


Valokuvia on voinut zoomata jo pitkään, mutta iOS 9 mahdollistaa myös videoista erityisen hauskojen kohtien etsimisen. Jo kuvattua videota voi iOS 9 päivityksen jälkeen zoomata, kun sitä katsotaan puhelimella.

Loitonna vain kahta sormea zoomataksesi tai nipistä palauttaaksesi kuvaa loitommalle. Kuvaa voi myös liikutella zoomauksen jälkeen.



1.11.2015

iOS9: Tallenna nettisivu PDF muotoon


iOS 9 toi mukanaan Safari-verkkoselaimeen sivujen tallennusmahdollisuuden PDF-muotoon. Koko sivu käytännössä tallennetaan PDF:nä iBooks sovellukseen, joten mobiililaitteille optimoituja verkkosivuja kannattaa suosia ominaisuutta käytettäessä. Ne sisältävät yleensä vain artikkelin itsessään, joten esimerkiksi mainoksia ei pääse turhaan artikkelin sekaan. Kätevää vaikkapa pidemmän artikkelin tallennukseen myöhempää lukemista varten.

Sivun tallennus onnistuu safari selaimen nuolivalikon kautta ja valitsemalla ohjelmalistauksesta Tallenna PDF iBooksiin.



22.10.2015

iOS9: Takaisin ohjelmaan


Android ja Windows puhelimissa on alusta alkaen ollut Takaisin-nappi. iPhonet ovat puolestaan tyytyneet aina vain yhteen etuosan Koti-nappiin. Paluu vanhaan ohjelmaan onkin täytynyt tehdä vaikkapa kaksoisnapauttamalla Koti-nappia ja valitsemalla sovellushistoriasta edellinen sovellus.

iOS 9 toi mukanaan Takaisin ohjelmaan –ominaisuuden, joka tulee näkyviin näytön vasempaan ylälaitaan, jos yhdestä ohjelmasta loikataan toiseen. Esimerkiksi jos saat Gmail-ohjelman sähköpostiin linkin, jonka avaat linkkiä painamalla selaimeen, niin Takaisin ohjelmaan Gmail –teksti ilmestyy ruudun yläosaan.

21.10.2015

iOS 9.1 -päivitys ja 150 uutta hymiöitä!


Apple laittoi tänään jakoon ensimmäisen isomman päivityksen iOS 9 käyttöjärjestelmään. Järjestysnumeroa 9.1 kantava päivitys korjaa ongelmia, joista omalle kohdalle tuttuja ovat ainakin Game Centerin aukeamattomuus sekä satunnainen sovellusten haluttamattomuus päivittyä. Mukana on myös joukko muita parannuksia toimivuuteen ja suorituskykyyn sekä tietysti tietoturvaan, jonka vuoksi päivitys onkin suositeltava.

Suurin syy tietysti monelle on varmasti 150 uutta hymiötä, jotka päivitys myös tuo tullessaan!


15.10.2015

iPhone 6S – hitusen taas parempi



iPhone 6S on ollut käytössä nyt viikon verran. Puhelin ei ulkonäöltä eroa lainkaan vuoden vanhasta iPhone 6 –mallista, mutta tuntuma puhelinta kädessä pidettäessä on hyvin erilainen. iPhone 6S:n ote tuntuu pitävämmältä, kun taas kuutosessa tuntuma oli hieman liukkaampi ja kenties kuoren ulkonäkö aavistuksen verran kirkkaampi. Eräänlaista pientä mattapintaisuutta 6S:n myötä onkin siis havaittavissa. Tällä on yritetty varmasti vähentää puhelimen luiskahtamista kädestä, mutta kädessä pidettäessä tuntuma on ainakin tämän viikon aikana ollut hieman outo.

3D Touch


Puhelin on myös vajaa 20 grammaa painavampi, kuin edeltäjänsä. Paino varmasti selittyy uudella 3D Touch –näytöllä, joka aistii näytön kosketuksen painalluksen voimakkuuden. 3D Touch on varsin mukava lisä ja voisi kuvitella sen yleistyvän yhdeksi älypuhelinten osa-alueeksi, joka pian löytyy jokaisen mallin ominaisuuksista.

Toistaiseksi kuitenkin painalluksen tunnistus menee vain kiva lisä kategoriaan, kuin tajunnan räjäyttävään. On kuitenkin pakko myöntää, että muutamassa asiassa se on todella käyttökelpoinen. Esimerkiksi kameran ikonista painamalla voimakkaasti avautuu valikko, josta pääsee suoraan perus kameran lisäksi ottamaan selfien, tallentaa videon tai kuvaamaan hidastettua videota. Kamerasta saa siis nopeammin ja suoraan sen ominaisuuden heti käyttöön, jota on hakemassa. 3D Touch yksinkertaisesti nopeuttaa ohjelmista halutun toiminnan käyttämistä, kun esimerkiksi kameran tapauksessa ei tarvitse avata kamera sovellusta ja sen jälkeen etsiä haluttua toimintoa.

Toinen käyttökelpoinen ominaisuus 3D Touchin käyttöön on löytynyt kirjoitettaessa tekstiä. Virheen korjaamista varten sormi on täytynyt viedä kohtaan jossa virhe on, eikä se aina ole kovin helppoa. Oikean kirjainvälin löytäminen voi olla hetkittäin hankalaa, vaikka suurennuslasilla korostettu alue tuleekin nähtäväksi. 3D Touch auttaa virheiden korjaamisessa, sillä se mahdollistaa näppäimistöllä voimakkaammalla painalluksella näppäimistö muuttumisen ikään kuin tietokoneen hiirilevyksi. Sormea liikuttamalla voidaan kursori osoittaa tarkasti haluttuun kohtaan, koska koko teksti on edelleen nähtävissä. Sormea ei yhden kovan painalluksen jälkeen tarvitse myöskään enää painaa kovaa. Riittää, että sormi on näytöllä ja kursori liikkuu sormen mukaan. Voimakkaammalla painalluksella vain aktivoidaan tietty toiminto, kuten kameran valikon aukeaminen tai kursorin liikuttaminen tekstissä. Kun sormen laskee irti näytöstä, niin näppäimistö palautuu heti normaaliksi, mutta kameran ikonin tapauksessa avautunut valikko jää näkyviin ja haluttu toiminto voidaan valita nostamalla sormi välillä pois näytöltä. Tekstiä voi myös maalata 3D Touchia käyttämällä, kun ollaan kursorin liikuttelu tilassa. Uudella voimakkaammalla painalluksella saadaan aikaan yksittäinen sana maalaaminen kerralla.

Toisaalta omaa kieltään kertonee myös se, että suurempaa hyötykäyttöä 3D Touchille ei ole vielä löytynyt. Ominaisuus on tuore vielä, eivätkä sovelluksista sitä ymmärrä vielä kovinkaan moni. Aika kuitenkin näyttää 3D Touchin tulevaisuuden suunnan ja etenkin sen, kuinka moni kehittäjä lopulta päivittää ohjelmistoaan tukemaan toimintoa jollain lailla. Aivan toinen asia on sitten yrittää saada itsensä käyttämään uutta toimintoa, kun kameran aukaiseminen ikonista ja valintarullalla oikean toiminnon valitseminen vain on iskostunut aika syvälle. Saatikka sitten tekstin korjaaminen 3D Touchilla. Sormi hakeutuu heti virheen kohdalle tuoden mukanaan tutun suurennuslasin.

Kamera


Apple päivitti iPhone 6S:n myötä kameran kennon 12 megapikseliin. Pitkään mentiinkin kahdeksalla, joka oli käytössä iPhone 4S:stä lähtien. Nyt iPhone kykenee 4K videokuvaukseen. Ominaisuus on kuitenkin varsin turha, koska vielä ei ole yleisesti käytössä näyttöjä, jotka tähän tarkkuuteen yllättäisivät. Apple toikin varmaan uudet 4K ja 5K iMac pöytäkoneet julki kenties tarkoituksellisesti juuri uusien iPhonejen laajentuneiden markkinoiden jälkeen. Videokuvauksessa FullHD 60 fps on varmasti paljon käyttökelpoisempi ja sitähän tukee nykyään myös jopa Youtube.

Valokuvia kameran kuvanlaadussa ei suuren suurta eroavaisuutta iPhone 6:n kanssa ole. Kuva on hieman jopa tummempi, mutta kuvissa olevaa kohinaa on hieman vähemmän. Kattavan vertailun iPhone puhelimien kameroiden historiasta nykypäivään saa tästä Lisa Bettneyn blogikirjoituksesta.



Nopeaa toimintaa


Puhelinten tehot ovat aina puheenaiheena, kun uutta mallia julkaistaan minkä tahansa valmistajan toimesta. Tehot kasvavat ja käytettävyys muuttuu aina vain nopeammaksi. iPhone 6S:ssä on jälleen astetta uudempi ja parempi prosessori, joka kieltämättä pyörittää sovelluksia varsin rivakkaan tahtiin. Nopeuden sovellusten toiminnassa ja ennen kaikkea niiden aukeamisessa on silmin nähtävissä. Osasyy tähän on toki tuplaantunut keskusmuistin määrä, joka on nyt 2 gigatavua LPDDR4-tyypin muistia. Muistin määrä näkyy erityisesti siinä, että sovelluksia säilyy käytössä paljon enemmän kuin aikaisemmin. Sovellusten ei siis tarvitse käynnistyä alusta asti vaan ne palautetaan muistista nopeasti jälleen käyttöön.

Toinen nopeuden parannus on toisen sukupolven sormenjälkilukija. Applen lukijasta ei ole koskaan ollut pahaa sanottavaa ja se on toiminut moitteettomasti aina. Mielestäni se oli todella nopea jo kuutosessa, mutta voi sentään kun sormen laittaa 6S:n lukijalle ja puhelin aukeaa jo nappia painaessa. Parannusta tosiaan on tapahtunut, vaikka en siihen pahemmin uskonutkaan. Tunnistin on toiminut 5S:stä asti sen verran hyvin.


Kestääkö?


Kestävyydestä en osaa vielä sen enempää sanoa. iPhone 6 sai omassa käytössä muutaman pienen kolahduksen ja se taisi tipahtaa lattialle vain kerran, kun meni taskusta hieman ohi. 6S:ssä on tietojen mukaan käytetty vahvempia materiaaleja, mutta itse en lähde niitä ehdoin tahdoin testaamaan. Testitulokset ovat kuitenkin olleet rohkaisevia kestävämmän puhelimen puolesta, mutta kenties iPhone 7 tuo tullessaan oikeasti kestävyyttä ja vedenpitävyyttä ihan sertifikaattitasoilla asti. Sitä odotellessa iPhone 6S on ehdottomasti Applen paras puhelin, mutta ainakaan iPhone 6:sta päivittäminen 6S:n ei ole millään lailla välttämätöntä. Applen teknologian aallonharjalla ratsastavalle se on kuitenkin luonnollisesti pakkohankinta.


Kuvattu iPhone 6S:llä.

Kuvattu iPhone 6S:llä.



9.10.2015

iPhone 6S ja 6S Plus sekä Apple Watch myyntiin



Apple on aloittanut uusien iPhone ja Apple Watch –kellojen myynnin myös suomessa. Applen sivuilla tilauksen voi tehdä heti. Uusille iPhoneille luvataan toimitus pääsääntöisesti 14-16.10, mutta esimerkiksi 64 Gb ruusukullan värinen iPhone 6S toimitus venyy seuraavalle viikolle.

Apple Watcheja näyttää olevan myös hyvin varastossa ja toimitukset suurimmassa osassa kelloja on luvattu ensiviikon keskiviikolle 14. päivä.

6.10.2015

iOS9: iCloud Drive näkyviin


iCloud tallennustila ei maksuttomalla tilalla juhli. 5 Gt nykypäivänä ei ole juuri mitään, mutta se riittää kyllä esimerkiksi varmuuskopioiden ja muutamien dokumenttien säilyttämiseen. Jostain syystä iOS9:ssä iCloud tallenustilan tiedostojen selaaminen on kuitenkin piilossa.

Asetukset > iCloud > iCloud Drive –valikosta löytyy Näytä Koti-valikossa –asetus, jolla iCloud Drive kuvakkeen saa Koti-valikkoon ja sitä kautta helposti näkee, mitä tiedostoja Drive-tilaan on päätynyt. Varmuuskopioiden tarkastelu täytyy tehdä kuitenkin edelleen Asetukset > Yleiset > Tallennus- ja iCloud-tilan käyttö > iCloud > Hallitse tallennustilaa.



1.10.2015

Jälleen korjauspäivitys- iOS 9.0.2


Apple korjaa nopealla tahdilla iOS9:n pieniä virheitä. iOS 9.0.2 tuo parannuksia mm. iMessagen ja iCloudin varmuuskopioiden ongelmiin.

29.9.2015

El Capitan jakoon huomenna


Applen ilmoitusputki jatkuu. Tänään Apple kertoo uuden Mac OS X -version, eli El Capitan saapuvan ilmaisena päivityksenä huomenna. 30.9. Uusi OS X on ladattavissa Macin App Storen kautta. 

Tässä blogissa uuteen OS X:n päästään tosin tutustumaan vasta myöhemmin. En omista juuri nyt Mac konetta, joten uutukaiseen tutustuminen jää tulevaisuuteen. 

28.9.2015

9.10 on päivämäärä myös uusille iPhone malleille



Apple tiedotti tänään myös iPhone 6S ja 6S Plus puhelimien saapuvan yli 40 uuteen maahan lokakuun yhdeksäntenä päivänä. Mukana listassa on myös Suomi. Vuoden loppuun mennessä maita on yli 130. Samalla Apple kertoi myyneensä ennätykselliset yli 13 miljoonaa uutta puhelinta ensimmäisen viikonlopun aikana, eli ensimmäisen kolmen päivän aikana.

Applen suomenkieliselle iPhone 6S –sivulle on myös lisätty kyseinen päivämäärä.

Lokakuun yhdeksäs on käymässä kalliiksi.

Apple Watch myyntiin suomessa 9.10.



Apple on lisännyt kellon suomenkielisille sivuille kyseisen päivämäärän.

Kellojen hintahaitari on valtava. Halvin 38mm Sportti kello maksaa 429 euroa, kun taas kaleimmistä Edition-malleista saa pulittaa yli 18 000 euroa.

Lisätietoja: http://www.apple.com/fi/watch/buy/

Uudet iPhonet vedenkestäviä?


Cult of Mac raportoi Zach Straley -käyttäjän Youtubeen ladatuissa videoissa uusien iPhone 6S ja iPhone6S Plus -puhelimien vedenkestävyyttä. Puhelimet ovat aluksi tunnin veden alla ja niiden toimintakykyyn ei ole tullut muutoksia. Kosketusnäyttö, 3D Touch ja kamera toimivat moitteetta.

Myöhemmin toisella videolla Zach Straley esittelee puhelimia 48 tuntia vesiepisodin jälkeen ja puhelimet edelleen toimivat. Tällä kertaa testataan ääni, laturiportti sekä kuulokeportti. Kaikki toimivat. Ainoa muutos, joka vedestä aiheutui näyttäisi olevan näytön pienet juonteet, jotka näkyvät kameran lähentyessä näyttöä.

Mielenkiintoista koko jutussa on se, että Apple ei esitellessään puhelimia maininnut mitään sen vedenkestävyydestä. Ainakin tämä yksittäinen testi näyttäisi lupaavalta etenkin vahingossa puhelimen kastumisen suhteen. Applen kello Apple Watch on saanut myös vedenkestävyydestä positiivista palautetta, vaikka sitä ei ole lainkaan mainostettu.

Jos Apple saa ilman mainostuksia teknologian olemaan näin hyvin veden kestävää, niin mitä se tulee olemaan silloin, kun se on oikeasti markkinointivaltti? Voinen pian pestä puhelimen pölystä tai kosketusnäytön rasvasta ihan kraanan alla ilman, että puhelin menettää takuutaan?

 

25.9.2015

iOS 9.0.1


Ensimmäinen korjauspäivitys uuteen iOS 9 -käyttöjärjestelmään on jo saatavilla. Luvassa on pieniä parannuksia virheisiin, joita iOS9:n päivitys on aiheuttanut ja vihdoin helpotusta myös heille, jotka eivät ole saaneet päivitystä lainkaan onnistumaan.

iOS9: Alhaisen virran tila (Low Battery mode)


iOS9 tuo mukanaan akunkestoa parantavia ominaisuuksia, jotka ovat käytössä konepellin alla. Mukana on esimerkiksi ominaisuus, joka estää näyttöä syttymästä ilmoitusten saapuessa silloin, kun puhelin on näyttö alaspäin pöydällä. Eihän niitä ilmoituksia kuitenkaan näe, joten miksi näytön tulisikaan syttyä viemään akkua?

Uutena valikkona Asetukset-valikosta löytyy ihan oma Akku-valikko, josta löytyy myös manuaalisesti päälle laitettava Alhaisen virran tila. Tilan ollessa käytössä akun paristo-ikoni muuttuu keltaiseksi ja taustapäivityksiä kuten sähköpostin hakua, ohjelmien päivityksiä ja visuaalisia tehosteita otetaan pois käytöstä tai niiden käyttöä vähennetään. iOS myös ehdottaa Alhaisen virran -tilan käyttöönottoa, kun akku saavuttaa 20 % varaustason. Tilan päälle laittaminen on joidenkin raporttien mukaan tuonut useamman tunnin lisäaikaa puhelimen käyttämiseen tässä vaiheessa.


Halutessaan tilan voi ottaa käyttöön, vaikka akku olisi täyteen ladattu. Jos tietää että seuraavaan lataukseen tulee olemaan pitkä aika, niin puhelimen käyttöaikaa voi näin parantaa huomattavasti päivän aikana.

21.9.2015

iOS9: WiFi-apuri



iOS9:ssä on muutamia erittäin mieluisia parannuksia, jotka ovat todennäköisesti automaattisesti jo käytössä. Yksi näistä on Wi-Fi-apuri.

Esimerkiksi kotona puhelin ottaa automaattisesti yhteyden kodin WLAN-verkkoon. Kun lähden kotoa aamuisin bussille, puhelin on heti kourassa ja tarkistan kävellessä uutisia tai Facebookia. Muutaman kymmenen metrin päästä kotoa WLAN-verkko alkaa menettämään dramaattisesti tehoaan ja nettisurffailu jää odottamaan verkon vahvistumista. Olisi siis suotavaa, että heti huonontuneen verkon ilmaantuessa, puhelin vaihtaa käyttämään 3G/4G-yhteyttä automaattisesti. iOS8:ssa nopeampi tapa oli käyttää puhelin lentokonetilassa, jolloin mobiiliyhteys haettiin heti uudelleen. iOS9:ssa on parannettu huonolaatuisesta WLAN-verkosta loikkaamista mobiiliverkkoon.

Tarkista siis oman puhelimesi Asetukset > Mobiiliverkko > WiFi-apuri-asetus (sivun alin) ja laita se päälle, jos ei ole jo päivityksen yhteydessä mennyt. Ominaisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä.

18.9.2015

iOS9: Asetusten haku


iOS 9 on ollut jo yli vuorokauden jaossa, Päivitys sujui hyvin, mutta puhelinominaisuus jostain syystä lakkasi toimimatta hetkeksi. Soittamaan pystyi, mutta puhe ei välittynyt kumpaankaan suuntaan. Uudelleenkäynnistys kuitenkin korjasi ongelman. Sen jälkeen ei ole ongelmia esiintynyt.

Uudistuneet ominaisuudet ovat välillä näkymättömissä tai muuten vain niitä ei ole sattunut huomaamaan. Esittelen iOS 9:n tuomia uusia ominaisuuksia lyhyissä blogipostauksissa seuraavien viikkojen aikana.

Ensimmäisenä kaivattu ominaisuus halutun asetuksen löytämiseen. Asetukset-valikon ylälaitaan on ilmestynyt hakukenttä, johon kirjoittamalla löytää hakua vastaavia asetuksia. Ei tarvitse enää siis etsiä haluttua asetusta kategorioiden sisältä.