28.12.2013

iPhone 5S


iPhone 5S on ollut nyt tovin käytössä, eikä ole tarvinnut katua siirtymistä vanhasta mallista uuteen. iPhone 5:n käyttäjille puhelin ei varmaankaan kovin paljon uutta tuo, mutta itse siirryin uutuuden pariin 4S:stä, jota alkoi ikä jo pikkuhiljaa painaa. iOS7 oli tuttu jo 4S:n myötä, mutta 5S toi sen entistä paremmin esiin. Kaikenlainen pieni tahmaaminen oli tiessään ja uusi iOS toimii erittäin sulavasti.

Nopeus on muutenkin tuntuva lisä 4S:n verrattuna ja muistin määrä näkyy sovellusten säilymisessä horroksessa pidempään. Toki jos esimerkiksi pelaa jotain, niin muistista ei enää voida kaivaa vanhoja sovelluksia vaan ne käynnistetään uudelleen.

Isoin uudistus on kuitenkin puhelimen lukituksen avaaminen sormenjälkeä käyttämällä. Omassa käytössä oleva puhelin toimii myös työpuhelimena, joten on tärkeää pitää suojakoodia käytössä. Sormenjälkeä käyttämällä siitä ei myöskään ole mitään haittaa muutenkaan.

Ennen numerosarjan tai turvallisemman pidemmän tekstin syöttäminen oli varsin turhauttavaa. Sormenjälkilukija tuo oikeasti erittäin ison helpotuksen puhelimen avaamiseen. Ei tarvitse kuin ottaa puhelin taskusta ja painaa Home-nappia sormella, joka on rekisteröitynä puhelimeen (sormen tai sormet saa itse valita). Puhelin avautuu käytännössä heti aloitusikkunaan, vaikka olettaa ensin avautuvan kellon ja suojakoodin syöttämisen. Sormenjälki luetaan käytännössä samaan aikaan Home-napin painamisen kanssa.

Uusi pienempi latausliitäntä (4S:n verrattuna) on myös ehdottomasti iso plussa. Etenkin koska ei ole väliä kumminpäin johdon puhelimeen laittaa. Applea on kritisoitu oman liitännän käyttämisestä, mutta mieluummin näkisin muiden käyttävän tätä helppoa liitäntää.

iPhone 5S on myös todella kevyt. 4S puhelimeen ero on todella huomattava ja isommasta näyttökoostaan huolimatta 5S on paljon miellyttävämpi ja siromman oloinen kädessä. Näyttö ei myöskään ole kuitenkaan liian iso, vaikka pientä kurottamista joutuukin jo tekemään yhdellä kädellä puhelinta käytettäessä. Etenkin pelaamisessa hieman leveämpi näyttö on eduksi.

Uusi kultainen malli (tai virallisesti kai samppanja) on myös varsin tyylikäs. Käytännössä valkoiselta iPhonelta näyttävä puhelin hohkaa tyylikästä kultausta tietyssä kuvakulmassa.

Kamera tosin on edelleen käsivakauksen varassa, eikä hämärässä kuvaaminen ole kovinkaan helppoa. Valoteho ei tunnu vain riittävän etenkin puhuttaessa videokuvauksesta. Valokuvien ottaminen tuplasalamalla onnistuu varsin mukavasti, mutta hämärään videokuvaukseen puhelimesta ei ole.

5S tarjoaa keveyttä, nopeutta ja ennen kaikkea helppokäyttöisyyttä sormenjälkilukijan ansiosta. En näe mitään syytä miksi 4S:n käyttäjän ei kannattaisi vaihtaa uuteen 5S puhelimeen.


27.12.2013

Joulu on ohi ja Applen lahjat avattavissa


Aikaisemmin kerroin myös tänä vuonna ilmestyvästä Applen kampanjasta. Joulun jälkeen 12 päivän ajan on lahja tiedossa. Ensimmäinen oli Justin Timberlaken single ja tänään Rovio Startsin julkaisema Tiny Thief –peli. Mitähän sitä huomenna on tiedossa? Lataa 12 Days of Gifts –ohjelma AppStoresta.

18.12.2013

Sammuta taskulamppu helpommin


iOS7 toi mukanaan Control Centerin, jonka saa ruudun ala-osasta pyyhkäisemällä ylös. Ellei asetuksista ole kielletty, niin ominaisuus on käytössä myös lukitulla näytöllä.

Ominaisuus on erittäin kätevä moneen asiaan ja yksi niistä on taskulamppu. Lampun saa helposti päälle vaikka puhelin olisi lukittu. Entä kun lamppua ei enää käytetä ja se tulisi sammuttaa? Täytyy jälleen pyyhkäistä ylös ja painaa lamppu pois päältä.

Jos asian voi tehdä helpommin, niin täytyyhän se tehdä. Cult of Mac uutisoi tavasta sammuttaa lamppu vieläkin nopeammin.


  1. Klikkaa power tai home -nappia herättääksesi puhelimen unesta.
  2. Paina näytön oikeassa kulmassa olevaa kameran kuvaa ja lamppu sammuu.


Vielä nopeampaa ja vielä helpompaa.



Lähteet: Cult of Mac

17.12.2013

Applen kampus Minecraftissä

Cult of Mac uutisoi Michael Steeberin kahden vuoden projektista. Mies on saanut Minecraft pelissä aikaan Applen Cupertinon pääkonttorin alueen. Mukana on niin pääkonttori, parkkipaikat, kahvilat, koripallokenttä, ravintolat ja muita kohteita. Pelkkä ulkokuori ei riitä vaan HQ on esimerkiksi myös sisältä lasisia seiniä ja lattiapintoja myöten yritetty mallintaa esikuvansa kaltaiseksi.
Huikea esittelyvideo katsottavissa alla.



Lähde: cultofmac

13.12.2013

Voisiko tulevat puhelimet olla iPhone Air ja iPhone 6C?

Apple on saamassa vasta nyt toimitukset normaalille tasolle uusien iPhone ja iPad julkaisujensa jälkeen, mutta internetin syövereistä löytyy jo haaveiluja tulevasta.

Culf of Mac uutisoi SET Solutionin suunnittelioiden tekemistä videoista. He kuvittelivat miltä uudet iPhone Air ja iPhone 6C nimellä kulkevat puhelimet näyttäisivät.

iPhone Air olisi uuden teknologian ansiosta entistä ohuempi ja kevyempi, mutta samalla isompi. iPhone 6C puolestaan ei tarkoittaisikaan väriä, vaan C viittaisi hiljattain esillä olleisiin uutisiin kaarevasta näytöstä. C toisi siis kurvikkaant näytöt (curve) iPhone mallistoon.

Katso itse alta mitä mieltä olet. Onko tässä tulevaisuus?





Lähde: Cult of Mac

12.12.2013

Mobiili Spotify ilmaiskäyttäjille



Spotify tiedotti eilen, että musiikkia voi kuunnella nyt myös ilmaisversiona mobiilista. Ennen mobiilin tuomat ominaisuudet olivat käytössä vain maksavilla käyttäjillä. Mainoksia tietysti joutuu sietämään, jos palvelusta ei halua maksaa.

Anssi Kelan blogissa on noin kuukauden vanha kirjoitus, jossa Kela antaa faktaa Spotifyn maksamista maksuista artistille sekä erosta ilmaisen ja maksullisen kuuntelun välille.

Ilmaisella tunnuksella mobiiliin kirjautuminen antaa lisäksi 48 tunniksi Spotify Premium -palvelun.


Spotifyn mobiilisovellus on saatavilla iOS ja Android -alustoille.


10.12.2013

Applelta lahjoja myös tänä vuonna


Apple on julkaissut jälleen 12 Days of Gifts –ohjelman. Ohjelma antaa pääsyn Applen tarjoamiin lahjoihin Joulun jälkeen 26.12. – 6.1. välisenä aikana. Edellisvuosina lahjana on näkynyt mm. musiikkia, elokuvia, ohjelmia ja pelejä.

Jos vanha 12 Days -ohjelma löytyy vielä iOS-laitteelta, niin kannattaa kokonaan uusi ohjelma käydä hakemassa jo AppStoresta.

9.12.2013

Viestiketjun kellonajat


iPhonen viestit sovellus ei näytä jokaisen viestin aikaleimaa erikseen. Viestien väliin tulee välillä aikaleima, jos edellisestä viestistä on kulunut tarpeeksi kauan. Tiesitkö, että kaikkien viestien aikaleimat on mahdollista saada hetkeksi esiin kerralla?

Yksinkertaisesti pyyhkäise viestien päällä oikealta vasemmalle, niin sivulta tulee näkyviin jokaisen viestin aikaleima minuutin tarkkuudella. Ei siis tarvitse arvuutella mihin aikaan tietty viesti on lähtenyt tai vastaanotettu.

3.12.2013

WhatsApp



Applen laitteiden välillä tekstiviestit on korvattu iMessage-viesteillä. Eli viesti menee dataverkon kautta, eikä perinteisen puhelinverkon yli tekstiviestinä. Myös muilla valmistajilla on omia vastaavia palveluita, mutta eihän kaikki käytä samoja laitteita? WhatsApp on alustariippumaton ohjelma, jolla voi täysin korvata tekstiviestit operaattoreiden kauhuksi.

Ohjelmalla voi lähettää dataverkon yli viestejä, kuvia, videoita, ääntä tai vaikkapa ilmoittaa kaverilla tai ryhmälle sijaintitietonsa. Erityisesti ryhmäkeskusteluihin ohjelma on erittäin näppärä, jolloin tietyn ryhmän jäsenet saavat kaikki saman viestin ja voivat tarvittaessa käydä keskustelua. Tietyn yksittäisen ryhmän saa toki halutessaan hiljaiseksi, jos keskustelu ei sillä hetkellä itseään kosketa. WhatsApp korvaa käytännössä tekstiviestit kokonaan ja säästää siis puhelinlaskussa. Tämä tokin edellyttää myös ystäviltä ja kavereilta ohjelman käyttöönottoa.

WhatsApp päivittyi eilen ja päivitys toi mukanaan iOS7 ulkoasumuutoksen. Vanhaa WhatsAppia käyttäessä huomasi hienosti kuinka karu ja vanhanaikainen iOS6 oikeasti oli. En olekaan ymmärtänyt moitteita iOS7-version tuomasta ulkoasumuutoksesta. WhatsApp tuntuu heti paljon pirteämmältä ja mukavammalta käyttää päivityksen jälkeen.

Uusia ominaisuuksia on myös muutama listattu päivityksessä, mutta mielenkiintoisin on huomautus varmuuskopioinnin mahdollisuudesta. Ilmeisesti oli jo jossain vanhemmassa versiossa tullut iCloud-varmuuskopiointi mukaan ohjelmaan, mutta viimeistään nyt laitoin päälle kyseisen ominaisuuden. WhatsApp voi varmuuskopioida keskustelut iCloudiin ja esimerkiksi puhelimen vaihdon yhteydessä palauttaa keskusteluhistorian.

WhatsApp-päivitys on ladattavissa AppStoressa (sekä muiden alustojen verkkokaupoista) ja ne ketkä eivät ohjelmaa ole ennen käyttäneet, suosittelen todella tutustumaan.






29.11.2013

Black Friday alennuksia Apple Storessa


Atlantin toisella puolella vietetään tänään Black Fridayta. Kyseinen päivä on muodostunut erittäin tärkeäksi ostospäiväksi kiitospäivän jälkeen ja monet liikkeet avaavat ovensa aikaisin hulppeiden tarjousten kera.

Applen omassa Apple Storessa tarjoukset ylttävät myös Suomeen ja tänään on mahdollista ostaa lähes kaikkia tuotteita alennetuin hinnoin. Esimerkiksi uusi iPad Air lähtee 35 euroa normaalia halvemmalla ja Mac-tietokoneista saa jopa yli 100 euron alennuksia. Kaikki tilaukset lähetetään ilman postikuluja.

Täytyy käydä tänään testaamassa uusia iPadejä ja laittaa tilaukseen.

28.11.2013

Kuinka formatoida USB-tikku Macillä?

Windowsissa USB-tikku on helppo formatoida tai alustaa hiiren kakkospainiketta käyttäen ja valitsemalla Alusta. Mac koneissa joutuu käyttämään Disk Utility –ohjelmaa.

Laita USB-tikku koneeseen ja käynnistä Disk Utility. Helpoiten löytyy yläpalkin oikeassa laidassa olevaa suurennuslasia klikkaamalla. Kirjoita ”Disk” ja ensimmäinen hakutulos on oletettavasti Disk Utility.

Valitse USB-tikku listalta ja hyppää Erase-välilehdelle. Format vaihtoehtoon MS-DOS (FAT), jos tikkua on tarve käyttää myös Windows-koneissa. Name kenttään haluamasi nimi ja paina Erase.

Kone työskentelee hetken ja puhdas tikku on käytössä uudella nimellä työpöydän kuvakkeen kautta.


27.11.2013

MagicPrefs - monipuolista Mac-hiiren toimintoja


iMac toi mukanaan minulle täysin uudenlaisen hiiren. Apple Magic Mouse on erittäin kätevä kapine, kun sen käyttöön tottuu. Tottuminen vie tovin aikaa, mutta kun lopulta sisäistää ja oppii sormieleitä hiirellä käyttämään, niin Windows koneissa sormet huomaa pian lyövänsä tyhjää, eikä mitään tapahdu.

Yksi ongelma Magic Mousea kuitenkin vaivaa. Keskirullaan olen aivan liian tottunut Windows maailmassa ja etenkin sen nappiin. Rullalla on ollut erittäin kätevä avata selaimessa linkkejä uuteen välilehteen. Oletuksena Magic Mouse ei sisällä keskimmäistä nappia lainkaan. Onneksi taas on apuohjelmia käytettävissä.

MagicPrefs on uskomatonta kyllä ilmainen ohjelma Macin hiiren parempaan hyödyntämiseen. Ohjelman avulla hiiren tarjoamaan kosketuspinta-alaa voi säätää mieleisekseen ja asettaa haluamansa toiminnallisuuksia haluttuun paikkaan. Itselle tärkein ominaisuus oli hiiren keskiosan asettaminen keskinapiksi.

Täydellinen tuntuma ei ole, koska fyysistä rajaa nappiin ei tunne. Välillä siis aiottu keskimmäinen klikkaus tuokin normaalin klikkauksen, mutta sormi löytää jatkuvasti paremmin oikeaan kohtaan. Ohjelma on helpottanut mukavasti nettiselaimen käyttöä iMac-koneella.

Ohjelmalla voi hallita myös Magic Trackpadia sekä MacBookin Trackpadia.


Ohjelma on ladattavissa osoitteesta http://magicprefs.com/


24.11.2013

BetterSnapTool


Windows-maailmasta siirtyminen Applen OS X –maailmaan ei ole tapahtunut täysin ongelmitta. Windowsissa joitain tuttuja ominaisuuksia on jäänyt Macin puolella kaipaamaan.

Ikkunan reunoista koon erikseen asetteleminen on erittäin työlästä. Yksi kaivattu ominaisuus on ikkunoiden asettaminen helposti puoliksi ruudulle, yksinkertaisesti raahaamalla se näytön reunaan. Tämä ominaisuus taisi tulla Windows Vistassa, mutta Macissä sitä ei voi oletuksena käyttää.

Tarjolla on Macille kaikenlaisia apuohjelmia, jotka korjaavat käyttöjärjestelmän puutteita. Ikkunoiden uudelleen skaalaamiseen apuun tulee erittäin näppärä ohjelma, BetterSnapTool. Ohjelman avulla esimerkiksi Word- ja selainikkunat saa helposti puolittumaan näytöllä.

Tarjolla on myös useita muita vaihtoehtoja asetuksille, joten ohjelman avulla Macin käyttömukavuudesta saa paljon enemmän irti. Esimerkiksi kulmiin raahaamalla näytön saa jaettua helposti neljään osaan.

BetterSnapTool on saatavilla Mac App Storesta 1,79 euron hintaan, joka mielestäni on erittäin kohtuullinen korvaus ohjelman hyötyihin nähden.




21.11.2013

Vihdoin! iPhone 5S


Vihdoin ja viimein! Olo on kuin pikkupojalla jouluaamuna. Uutta elektroniikkaa lahjojen sijaan. Johan tätä oli odotettu julkaisupäivästään asti. iPhone 4S on siis vihdoin vaihtunut iPhone 5S puhelimeen. Kultainen 32 Gb –versio löysi pitkän odottelun jälkeen kotiin asti.

Eräästä liikkeestä tuli tilattua iPhone 5S 32 Gb Gold heti sitä esitelleen Applen tilaisuuden yhteydessä. Oletin aika vahvasti, että saisin haluamani puhelimen julkaisussa, mutta kyseinen liike ei saanut tätä nimenomaista mallia lainkaan. Ei itse asiassa ennen tätä viikkoa ja olin jo joitain viikkoja sitten päättänyt tilata puhelimen suoraan Apple Storesta. Tänään vihdoin tuo mukava päivä tuli ja DHL kuljetti pienen paketin kotiovelle.


Ensitunnelmat puhelimesta ovat erittäin positiiviset. Tein tietojen palautuksen 4S puhelimesta iTunes-ohjelman kautta ja se sujui kivuttomasti. Jopa useiden ohjelmien salasanat oli säilyneet mukana, kun huomasi vain edellisestä puhelimesta ottaa salatun varmuuskopion. Pelkkä iCloud-varmuuskopio ei palauta puhelinta niin täydellisesti, kuin iTunes-varmuuskopio. Muutamiin ohjelmiin kuten esimerkiksi Googlen Gmailiin joutui kuitenkin kirjautumaan uudelleen laitteen vaihtuessa.

Ensimmäisenä puhelimen käteen ottaessa tuntee puhelimen keveyden. 4S painaa Wikipedian mukaan 140 g ja iPhone 5S 112 g. Eron huomaa todella vahvasti ja 5S tuntuu lähes höyheneltä.

Lisärivi ohjelmiin pidemmän näytön ansiosta on myös mukava lisä vaikkakin iOS 7:n myötä tulleet tilavammat kansiot ovatkin poistaneet tälle tarvetta. Nyt kuitenkin kaikki tärkeimmät sovellukset mahtuvat jo etunäytölle.

5S:n isoin uudistus on kuitenkin se kaikkein mieluisin. Sormenjälkilukija oikeasti helpottaa elämää ja se on myös toiminut erittäin hyvin ainakin ensimmäisen illan kokeilujen perusteella. Kun ottaa puhelimen taskusta ja painaa Home-nappia herättääkseen puhelimen unesta, niin puhelin on jo ehtinyt lukea sormen ja avaa koti-valikon saman tien. Aivan fantastista ja säästää oikeasti päivästä useita minuutteja.



Applea on välillä kritisoitu oman Lightning-kaapelin käytöstä, mutta se on mielestäni yksi tärkeimmistä uudistuksista iPhone 4S:n verrattuna. Uskomatonta, että vihdoin voi puhelimen ladata ilman, että johtoa yrittää tunkea laitteeseen väärinpäin. En välttämättä uutta iPadia muuten tarvitsisi, mutta puhelimen kanssa yhteensopivan, ja molemmin päin laitteeseen menevän kaapelin vuoksi tulen uuden Padin ”pian” hankkimaan.

Laitteen tehot tulevat hyvin myös esiin. 4S:llä iOS 7:n myötä pientä tökkimistä ja raskautta oli kenties havaittavissa, mutta 5S:n myötä moiset kummajaiset ovat tiessään. Jopa iOS-laitteilla suuressa kulutuksessa ollut HayDay-peli toimii nyt ilman minkäänlaista tökkimistä. 4S:llä pelin pelaaminen on ollut jo varsin tökkivää raskaammaksi päivittyvän pelin vuoksi.

Tehot tuovat mukanaan myös yhden ikävän ominaisuuden. Puhelin nimittäin kuumenee rasituksessa sen verran, että se tuntuu polttavan jo sormia. Kylmän talven lähestyessä tätä tietysti voinee pitää myös hyvänä ominaisuutena? Pidentyneen näytön vuoksi puhelimen päällä olevaa virtapainiketta joutuu kurottelemaan puhelimen lukitsemista tavoitellessa.

Muuta moitittavaa puhelimesta ei toistaiseksi ole löytynyt, mutta palaan asiaan varmasti 5S:n kokemusten ja pienten oppaiden muodossa lähiaikoina.


18.11.2013

Kysely: iPad Air vai Retina mini?


Viimeviikkoinen kysely ei odotetusti kauheasti vastauksia kerännyt, mutta muutama innostui vastaamaan, eikä isommalle iPhonelle koeta olevan tarvetta. Kenties Apple osoittaa, että olemme väärässä ja keksii keinon millä isompi puhelin on hyödyksi?


Applen uutta iPad miniä on saanut tilattua jo suomeenkin. Joko olet omasi saanut tai päässyt vertailemaan iPad Airin kanssa? Cult of Mac uutisoi AnandTechin mielenkiintoisesta tablet vertailusta värien suhteen. En ole vieläkään päässyt vertailemaan Airia ja Retina miniä vierekkäin, joten en osaa sanoa kumpi tulee hankittua, mutta kumman sinä valitsisit? Vastaa vieressä olevaan viikon kysymykseen ja kommentoi vaikka alle.


Kuva: AnandTech

17.11.2013

Facebook kalenteri ja OS X Maverick

Kalenteri on kaikille tärkeä ajanhallinnan työkalu. Sosiaalisen median ja etenkin Facebookin tulo kuvioihin on sotkenut ajan hallintaa oudolla tavalla. Toisaalta se antaa mahdollisuuden helposti kutsua kavereita yhteen ja tehdä tapahtumia. Toisaalta taas oman kalenterin ylläpitäminen tapahtumatulvassa voi olla hankalaa.

iPhonessa on ollut käytössä pitkään mahdollisuus synkronoida kalenteriin Facebook-kalenterissa olevat tapahtumat. En ole varma kuinka kauan sama ominaisuus on ollut mahdollista myös työasemapuolella, mutta ainakin OS X Maverickssa ominaisuus on mahdollista ottaa käyttöön. iCloudin kautta kalenterin muut tiedot ovat tietysti yhteydessä iOS:n ja OS X:n välillä.


  1. Kalenterin voi lisätä avaamalla Calendar-sovelluksen.
  2. Valitse CalendarAdd account
  3. Valitse Facebook ja yhdistä tili.

Yhdistin kuitenkin Facebookin tilin käyttöjärjestelmään jo edellisen version aikana. Ilmeisesti tästä syystä sain kalenteria liittäessä alla olevan virheilmoituksen.



Jos tili on jo koneessa, tarkista System PreferencesInternet Accounts. Facebook välilehdellä tulee olla valittuna kalenteri, jotta tapahtumat synkronoituvat OS X:n kalenteriin.

14.11.2013

iOS 7.0.4 julkaistu



Apple on julkaissut iOS 7.0.4 päivityksen. Päivitys ei tuo mitään dramaattista. Vain virheen korjauksia ja parannuksia mm. FaceTime-puheluihin.


Päivitys on ladattavissa iOS:ssä Asetukset – Yleiset - Ohjelmiston päivitys –valikon kautta.

Tiedätkö missä vietät aikaa eniten? iPhone tietää


Viimevuosina on paljon puhuttu tiedon keräämisestä ja salakuunteluista. iPhonessa on mielestäni mukavasti ollut vaihtoehtoja rajata asetuksista puhelimen tekemisiä. Usein vaihtoehdot on vain piilotettu ikävästi valikkojen syvimpään kolkkaan ja pääsääntöisesti kaikki on oletuksena päällä.

Kävin läpi MacLifen 90 iOS7 tips and tricks –listaa ja vinkki 16 osoittautui varsin mielenkiintoiseksi. Tiesitkö että puhelimesi kerää suosituimpia kohteita paikkatietojen avulla? iOS7 myötä tietojen näkemiseen ja rajaamiseen on tullut valikko.

Etenepä seuraavaa polkua Asetuksista ja katso missä olet käynyt:

Tietosuoja --> Sijaintipalvelut --> Järjestelmäpalvelut (rullaa aivan alas) --> Usein käydyt paikat


Täältä voi valita sallitaanko iPhonen pitää kirjaa usein käydyistä paikoista tai parantaa Applen karttoja paikkatietojen perusteella. Historiasta puolestaan löytyy esimerkiksi osoitetietoja ja paikkoja joissa puhelin on vieraillut.

Tavallaan ihan mielenkiintoista, mutta toisaalta hieman pelottavaa. Itsestä tietysti kiinni kuinka asiaan suhtautuu, mutta taidan pitää ominaisuuden jatkossa pois päältä. Voihan palvelua toki käyttää vaikkapa suosituimman viikonloppuviettopaikan etsimiseen.

Lähteet: CultofMac, MacLife

12.11.2013

Applen "avaruusalus" etenee



Millainen olisi unelmatyöpaikka? Kenties leppoisa, valoisa, hyvin saavutettavissa ja luonnonläheinen? Applen Kalifornian työntekijöillä saattaa muutaman vuoden kuluttua olla kenties maailman hienoin toimisto Cupertinon kaupungissa.

Itviikko uutisoi Applen uuden pääkonttorin havainnekuvista. Wired on koonnut kuvista pitkän artikkelin, jossa käydään läpi mitä uusi konttorirakennus tuleekaan pitämään sisällään. Kuvat ovat toki hahmotelmia, eikä havainnekuvat aina todellisuutta vastaa. Upealta suunnitelmat kuitenkin näyttävät, vaikka vain osa toteutuisi.

Artikkeli sisältää myös mielenkiintoisen videon jossa käydään läpi rakennuksen suunnittelua.

Rakennuksen on arvioitu valmistuvan vuonna 2016 ja maksavan noin 5 miljardia dollaria. Katso koko artikkeli lähdelinkistä.

Lähteet: Itviikko, Wired

Uudet iPadit tilattavissa



Apple Store oli aamusella huoltokatkon kohteena, eikä sivuille päässyt lainkaan. Syy selvisi sivuston avauduttua. Myös suomessa uudet iPadit ovat nyt tilattavissa! Air on ollut saatavilla jo tovin, mutta uusi retinalla varustettu mini-versio tuli vasta nyt myyntiin. Toimitusajaksi molemmissa lupaillaan 5-10 työpäivää.

iPad Air on saatavilla 489 – 879 euron hintaan. Pienemmästä ministä joutuu lompakkoa raottamaan 399 – 789 euroa tallennuskapasiteetista ja yhteyksistä riippuen.

Etenkin retina mini on ollut itselläni kiinnostuksen kohteena. Uusi iPhone 5S on edelleen kuitenkin tilauksessa, joten iPad3:n uusiminen saa hieman odottaa. Täytyy myös ensin päästä kokeilemaan millainen tuo retina mini on kädessä. Air tuntui varsin hyvältä ja kevyeltä, joten haluan verrata tuotteita vierekkäin ennen ostopäätöstä.

Apple Store

11.11.2013

iPhonesta IPhone?

Alvaro Toledon näkemys kaareutuvasta iPhonesta.

Bloomberg uutisoi lähteensä tietojen mukaan Applen suunnittelevan uusia isompia iPhone malleja, joissa olisi kaarevat näytöt. Keskeltä paksumpi ja sivuille ohenevat puhelimet olisivat 4,7- ja 5,5-tuumaisia.

Näinköhän? Mielenkiintoista nähdä millainen olisi Applen IPhone. Syy miksi itse pidän juuri iPhonesta on nimenomaan sen pienempi koko.  Varapuhelimena minulla oli hetkenaikaa Lumia 900 ja testikäytössä Samsung Galaxy S3. Totesin ne aivan liian isoiksi ja etenkin Lumia puhelimet ovat todella suurikokoisia mötiköitä. Viimeisin varapuhelin oli Lumia 520, joka oli enemmän iPhonen kokoluokkaa ja tuntui heti paremmalta kädessä.

Paluu 4S:n oli erittäin luonteva ja taskussa 4S tuntuu paljon paremmalta, kuin 4,5 - 4,8-tuumaiset Nokia ja Samsung.

Toivottavasti Applella mietitään tarkkaan millainen uusi puhelin olisi, jos näyttökokoa halutaan lähteä kasvattamaan. Isompi koko ei saa huonontaa matkakäytettävyyttä, koska puhelin on kokoajan mukana. Jos on tarvetta isommalle näytölle, niin silloin käytän tablettia tai tietokonetta.

Tänään alkaa viikon kerrallaan kestävä kysely, jossa haen sivustolle eksyvien mielipiteitä ajankohtaisiin asioihin liittyen. Ensimmäisenä tämän uutisen innoittamana kyselen isommasta iPhonesta.

Lähde: Bloomberg

8.11.2013

OS X Mavericks piilotetut taustakuvat


Windows-maailmassa en ole työpöydän taustakuviin viitsinyt koskea. Oletuksella menty lähes aina, mutta iMac-koneen hankkimisen myötä suhtautuminen taustakuviin on muuttunut. OS X:n asetuksia tutkiessa kiinnitin kovasti huomiota Applen tarjoamiin valmiisiin, upeisiin ja erittäin tarkkoihin taustakuviin. Vastaavaa en Windows-puolella muista nähneeni. Taustakuva onkin vaihtunut ahkerasti mielen ja tilanteen mukaan iMac-koneen hankkimisen jälkeen.

OS X:n uudessa Mavericks-versiossa oletuskuvien lisäksi löytyy piilotettuna taustakuvia, jotka eivät ole Desktop & Screen Saver -valikossa löydettävissä. Näin saat upeat taustakuvat käyttöön:


  1. Avaa Finder ja paina Cmd + Shift + G.
  2. Kirjoita hakukenttään /Library/Screen Savers/Default Collections/ ja paina Go.
  3. Avaa System Preferences -valikosta Desktop & Screen Saver.
  4. Siirrä edellä avatusta Default Collections -kansiosta halutut kuvakansiot Desktop & Screen Saver -ikkunan Folders-kansion alle.
  5. Nyt upeat kuvat ovat käytössä Desktop & Screen Saver -valikon kautta.


Piilotetut taustakuvat saatavilla myös Zip-pakettina tästä.




7.11.2013

Apple taas arvostetuin brandi

Cult of Mac tietää kertoa Applen kolmannesta vuodesta peräkkäin maailman arvostetuimpana brandinä. Applen brändin arvo on huikeat 77,2 miljardia euroa. Nousua viimevuoteen on 20 prosenttia. Ainakin jos muuntoni dollareista pitää paikkansa.

Toisena listalta löytyy Applen pahin kilpailija Microsoft, mutta mikkisofta ei onnistunut kasvattamaan arvoaan vuodessa kuin 4 %. Microsoftin brändin arvo on 41,9 miljardia euroa, joten Apple on lähes tuplasti arvokkaampi.

Cult of Mac huomauttaa myös Nokian romahduksesta. Kolme vuotta sitten Nokia oli yhdeksäntenä 20,2 miljardin euron brändillään, mutta nyt sijoitus on 71 ja arvo 5,2 miljardia euroa.

Brändien mittaus on varsin mielenkiintoista. Olisi hauska testata jos joku yhtäkkiä kysyisi yritystä, joka ensimmäisenä tulee mieleen, vastaus voisi hyvinkin olla Apple. Koskahan saisi testattua.





Täynnä olevaan iCloud tilaan helpotusta



iCloud on varsin kätevä palvelu. Applen laitteet synkronoivat tietoja sen kautta ja se toimii myös varmuuskopioiden tallennuspaikkana. iPhone ja iPad voivat automaattisesti tallentaa perus varmuuskopion laitteesta pilveen, jolloin ei ole kovin suuri vahinko, jos esimerkiksi puhelimelle käy kalpaten.

Applen kompastuskivi pilvipalveluissa on maksuttoman tilan suhteellisen pieni määrä. 5 GB tallennustilaa on kyllä peruskäytössä varsin riittävä, eikä Apple ole Googlen ja Microsoftin vastaavien palveluiden tilakilpailuun lähtenyt.

5 GB ei kuitenkaan ole kovin paljon kun useampi laite varmuuskopioi samalla Apple ID:llä. Tila loppuu kesken ja varmuuskopiointi ei onnistu. Tällöin laitteeseen tulee viesti tilan loppumisesta ja muistaakseni kehotus ostaa lisää tilaa.

iLaitteista voi kuitenkin kustakin säätää mitä varmuuskopioon laitetaan menemään. Suurin tilanviejä iCloudista on esimerkiksi iPhonen Kuvat sovelluksen kuvat ja videot. Oletuksena pilveen tallennetaan kaikki kuvat ja videot, joita puhelimella otetaan. Tämä ei mielestäni ole kovinkaan tarpeellista, koska kuvat tallentuvat kuvavirtaan kuitenkin. Puhelimen hajotessa 1000 uusinta kuvaa on kuvavirrassa ja sieltä palautettavissa. Ainoastaan videot ovat vaarassa, joten ne kannattaa ottaa manuaalisesti talteen tai laittaa synkronoitumaan vaikkapa Dropboxiin.

Kameran rullan saa iCloud varmuuskopioinnista pois seuraavasti:


1. iOS asetuksista valitse iCloud.


2. Rullaa aivan alas ja valitse ”Tallennus ja varmuuskopiot”.


3. Valitse ”Hallitse tallennustilaa”.


4. Valitse ”Tämä <laite>”.


5. Eteen tulee lista kaikista ohjelmista jotka sisällytetään varmuuskopioon. Poista ”Kameran rulla” listalta ja hyväksy varoitusviesti.

Nyt Kameran rulla ei enää sisälly varmuuskopioon ja todennäköisesti varmuuskopio vie paljon vähemmän tilaa.

Valikosta voi ottaa varmuuskopiosta tarvittaessa pois muitakin ohjelmia, mutta itselläni kameran rulla on se joka tilaa täytti. Kun sen otti pois, niin ei ole näkynyt ilmoituksia täyttyneestä iCloud tilasta. Sama kannattaa tehdä myös muille laitteille kuten iPadille. Jatkossa täytyy kuitenkin muistaa, että videot eivät tallennu mihinkään automaattisesti. Ne kun eivät tallennu kuvien tavoin iCloudin kuvavirtaan.

4.11.2013

AppsGoneFree



iOS:n erinomaisuus pohjautuu pitkälti valtavaan ohjelmistojen määrään. AppStore suosittelee jatkuvasti ohjelmia ja pitää tilastoja suosituimmista sovelluksista. Ilmaisia ohjelmia löytyy mukavasti, mutta yleensä parhaat ohjelmat ovat tietysti maksullisia.

AppsGoneFree tuo esiin kerran vuorokaudessa ohjelmia ja pelejä, jotka ovat rajoitetun ajan maksuttomia. Ohjelmat siis maksavat oikeasti vähintään 0,79 €. Sovelluksen avulla löytää erityisesti pelejä, joita halutaan nostaa suosioon hetkellisellä maksuttomuudella. Sovelluksesta löytyy noin viisi sovellusta päivässä, joista yleensä yksi tai kaksi ovat hyötyohjelmia ja loput pelejä.

AppsGoneFree on itsessään maksuton ja se nostaa esiin vähintään kolmen tähden arvoisia sovelluksia. Ohjelma tosin ottaa arviot ilmeisesti amerikkalaisesta AppStoresta, koska usein ohjelmien kohdalla ei ole ainuttakaan arvostelua, kun niitä alkaa lataamaan suomalaisesta AppStoresta.

Kannattaa tutustua ja katsella vähintään kerran päivässä mitä hienoa ohjelman ylläpitäjät ovat tänään löytäneet AppStoren syövereistä.



30.10.2013

iPad Air arvosteluja pulpahtelee


Jotkut onnekkaat ovat jo päässeet käsiksi uuteen iPad Air -tablettiin. Itselläni on ollut käytössä iPad3 sen julkaisusta lähtien ja uusiminen Air tai retina mini versioon on edessä. iPad3 on sen verran painava, että kädet puutuvat hieman pidemmän kannattelun seurauksena.

Uusi Air on 28 % kevyempi kuin edeltäjänsä.  iPad3 ja neljä versiot painavat 652 g (Wikipedia), joten 28 % vähennys tarkoittaa 182,56 g. Painoa uutukaisella tulee olemaan noin 470 g.

Tämä näyttäisi MacRumors sivuston koomien arvosteluiden mukaan tuovan Airin käyttöön uuden ulottuvuuden. Myös kaventunut muotoilu saa kovasti kehuja. Eräs arvostelija vertasi uuden iPadin käteen ottamisen tuomaa järkytystä yhtä rajuksi, kuin retinanäytön näkeminen ensimmäisen kerran.

Odotan innolla, että pääsen vertaamaan uutta miniä ja Airia vierekkäin. Toinen niistä tulee varmasti hankittua, mutta kumpi? Täytyy pohtia tarvitsenko oikeasti isompaa näyttöä vai riittääkö tarkka pienempi ruutu.

Kuva: Apple.com

29.10.2013

Reitit


Helsingissä asuvana ja autottomana julkinen liikenne on osa elämää lähes jokaisena päivänä. Puhelimessa onkin hyvä olla aikataulut aina saatavilla. iPhonelle on muutama Reittiopas.fi -palvelun avoimia rajapintoja hyödyntävä sovellus. Pasi Kolkkalan Reitit on osoittautunut näistä toistaiseksi parhaaksi, eikä vajaa parin euron hintakaan ole esteenä kokeilulle.

Reitit on erinomainen ohjelma julkisen liikenteen reittitietojen hakemiseen. Paitsi Helsingin HSL -alueella, niin ohjelma toimii myös muualla Suomessa. Esimerkiksi Kampista Tampereelle voi hakea reitin ja ohjelma näyttää seuraavaksi lähtevät junavuorot. Oma kokemus ohjelman käytöstä rajoittuu kuitenkin PK –seudulle.

Asetukset ovat varsin kattavat. Haluttuja kulkuvälineitä voi poistaa hausta ja reittivaihtoehtoja voi optimoida mieleisellään tavalla. Ohjelman saa myös tarvittaessa hälyttämään lähdöstä tai vaihdon lähestymisestä. Etenemistä voi seurata kätevästi kartasta tai pysäkkiluettelosta. Julkisen liikenteen ohella sopivaa reittiä voi hakea pyöräilyyn sekä kävelyyn.

Kirjainmerkiksi voi tallentaa usein käytettyjä paikkoja. Tämä ominaisuus oli pitkään hukassa, mutta kirjainmerkkien tallentaminen onnistuu karttanäkymässä, kun määränpää ja reitti on haettu. Kartassa olevaa nuppineulaa painamalla ja valitsemalla sieltä ”Tallenna kirjainmerkiksi” kohde siirtyy luetteloon. Luettelon puolestaan saa esille lähtö/määränpää kentän vieressä olevasta pienestä kirjan kuvasta. Jos yhteystiedoissa on esimerkiksi kaverin osoite merkittynä, niin yhteystietoluetteloa voi hyödyntää reitin valinnassa. Tietosuoja asetuksista tosin täytyy muistaa antaa ohjelmalle lupa käyttää yhteystietoja.

Muuten ohjelma on osoittautunut erittäin toimivaksi ja sitä voi lämpimästi suositella julkisilla liikkuville.